19.10.2012

Tipusia akkunalla




Liimana toimii raaka vesi. Inspriraationa toimi tämä.

16.10.2012

Roskapussicrochet



Yläkuvassa alempana elämäni ensimmäinen virkkaus.
Kun on oikenlainen opettaja ja kyllin lysti projekti sitä haluaakin oppia. Näistä tulee pihamattoja keinun alle. Ensimmäiseni alkoi kippuroida reunoja ylöspäin joten siitä tuli pihalelukori.

12.10.2012

Upcycling Emmaljunga

Hauska projekti. Sain alkunsa Järvenpääläisellä kirpparilla 20€ hinnalla. Kankaat Marimekon ystävänmyynnistä ja ompelijan hermot lehmältä.
Ulkopinta oli kauniissa kunnossa, se sain jäädä ennalleen. Sisäpuolen verhoilin kauttaaltaan. Verhoilin myös kantokopan ja vanhan äitiyspakkauksen makuupussin (kangas on vanha hame)







Näille kävi lopulta huonosti. Lentäminen on huonoksi paitsi maailmallemme myös vaunuille. Runko vääntyi sen verran että oikaisemisyrityksistä huolimatta niitit paukkui eikä uudet jaksaneet vääntöä. Mutteri ja pultti pettivät vieläkin nopeammin.

6.10.2012

Oloneuvoksen puutarha






Soundtrack: No Smoking Team, Oloneuvos, No Smoking Team, Tsuippaduippadui

3.10.2012

Lasihelmikurssi

Ihanaa. ihanaa. ihanaa.
Ehkä hypnoottisinta mitä käsillään voi tehdä.
Marja Hepo-Aho ja Kauppa&galleria Talli järjestivät kahden päivän lamppuhelmikurssin.

Kurssille ilmoittautumiseni oli tuttuun tyyliin hyvin extempore.
Onkohan se niin että kaikki huikeimmat jutut tulee vastaan tuosta vaan kulman takaa? Ainakin mulle käy usein niin. go with the flow vai miten se nyt meni.

Tällaisista tikuista niitä tehdään
Tällaisiin tikkuihin ne tehdään
Tällä tavalla
Pikkuhelmet laitettiin laatikkoon jäähtymään
sitten niitä uitettiin että irrotusaine häipyy ja helmet saa irti.
Elämäni ensimmäiset lasihelmet
Nypyköitä
Nypykät sulatettuna pintaan
Näin tehdään ilmapkupla, päälle sulaa lasia
Tältä ne näyttää kuumana
Kuviointia
Kierre
Puikulahelmi
Puikulahelmi koristeltuna
Kurssilaisten helmiä grillissä tapahtuneen jäähdytyksen jälkeen
Mun kaikki tekeleet
Mun
Munmunmunmiun


Mielikuvitus vain rajana. Kun seuraavan kerran istun pillin taakse osaan jo suunnitella mitä teen, nyt tein vain mitä opettaja näytti. Kuvissa kuumana olevat helmet on kaikki Marjan tekemiä. Otin omasta puuhastelustani videon jonka lisään tänne jahka joudan vähän editoida sitä.