22.6.2016

Synttäriohjelmana Onginta

Koska synttäreillä on usein onkimista ja kaikki lapset rakastaa sitä, teki mieli pitäytyä perinteessä ja uudistaa samalla.

Sankari piirsi paperille kaloja jotka sahattiin laudasta. Kalojen suuhun ruuvattiin ruuvi ja prikka.
Pohjamaaliksi jotain "kalahtavaa"


Koristukset aka suomut, silmät ja suu ala sankari.



Onki tehtiin karahkasta, pikilangasta ja vahvasta magneetista. Allas lainattiin naapurilta. Vettä ammeeseen ja eiku onkimaan!

Kun onkija sai kalan hän oli oikeutettu kalastuspalkintoon. Pussiin jossa oli rusinarasia (totta mooses) ja karkkiaski kotiin vietäväksi.
ns. nykyajan höpsötys eli kaveripussi siis.

Onnellista jengiä näkyi kesteillä! Ja hauskaa oli tehdä yhdessä valmisteluja. Kaloista tuli niin komeita että pääsevät uimaan vakkaristi jollekkin seinälle. Ihania <3

DIY Pinata / Pinjata

Lapsukainen täyttää vuosia ja toivoi hartaasti mäiskittävää pinataa.
Oltiin sillä reissulla jo tuhlattu pitkä penni kaikkiin muihin synttärihärpäkkeisiin enkä raaskinut enää törsätä.
Tai oikeastan olisin voinut törsätäkkin jos olisivat sisarukset saaneet tehtyä päätöksen narusta vedettävään pinataan, jonka voi teipata uudelleen kiinni ja kakkoskierroksella mäiskiä tuusan muussiksi.
No, hahmotkin oli vääriä. Toinen toivoi Frozenia ja toinen Änkkäriä. Angry birds pinata oli vielä kaupallekkin tuntematon tuttavuus.

Siispä ostamaan riisivarjostin ja silkkipaperia (5€ ja 1,80€) ja kuumaliimapyssy seinään kiinni.

Leikkelin hapsut viikattuun silkkipaperiin näin.


Liimasin varjostimen pohjan umpeen silkkipaperilla.


Tärväsin rempasta yli jäänyttä alumiiniteippiä ripustimeksi.


Vanha vanha ystäväni kuumis pääsi jälleen töihin.
Jännä miten tuoksut vaikuttaa ihmisiin (tai ftalaatit, tiedä häntä) mutta heti tuli hyvin onnellinen ja kotoisa olo kun kuumaliiman kärtsä alkoi tuoksua ilmassa. Olemma yhdessä kuumiksen kanssa toteuttaneet läpi kymmeniä projekteja ja nostalgia tietty vei kun pääsin taas näppejäni polttamaan.


Sitten vain kerros kerrokselta pohjasta aloittaen liimaamaan. Tavallinenkin liima pelittää tässä varmasti aivan hyvin.


Muistin jopa täyttää Pinatan! Herkkuja ja tarroja.


Silmiä mallailtiin


Ja lopputulokseen ollaan tyytyväisiä.


Nokka on styrox kartion pätkä, silmät kartonkia ja tussia.


Pinata kesti kuusivuotiaden mäiskintää kohtalaisen hyvin. Jos haluaa pitkän ohjelmanumeron kannattaa pallo ensin vahvistaa vaikka paperilla laminoimalla.

MUOKS.
Yön yli asiaa mietittyäni uskoisin ettei laminoinnille ole tarvetta kunhan kääntää riisipallon "poikkisyin" eli rangat kulkemaan vaakatasoon. Tällöin pallon ei luulisi halkeavan niin helposti. Testatkaa joku ja todetkaa tänne miten kävi.

Toinen yön yli huomio on että kannattaa ehkä pitäytyä pelkissä tarroissa yms ylläreissä sisällön suhteen. Muutama vieras oli aikamoinen hamsteri ja vanhemmat ovat varmasti kotona päivitelleet namusien määrää. Tai sitten tekee niin, että ainoat tarjottavat karkit tulevat Pinatasta. Sokeri ei kuitenkaan mikään terveysherkku ole kenellekkään..

Lopputulos olisi myös ollut coolimpi jos olisi ollut printteri (tai kärsivällisyyttä) jolla olisi jäljentänyt aidot silmät ja nokan.
Hieno oli näinkin eikä rahaa ja aikaa mennyt tuhottomasti. Ikeasta näyttää saavan riisipallovarjostimia hyvin huokealla hinnalla, eli vink. vink.



8.6.2016

Kasvihuone vanhoista ikkunoista

Kuten aiemmin olen kirjoittanut Kasvihuone on ollut tuloillaan jo ainakin kymmenen vuotta. DIY kasvihuone on pitkäaikainen haave. Olen haalinut ikkunoita sieltä sun täältä ja potkiskellut niitä sitten nurkissani.

Osaa olen käyttänyt milloin mihinkin väliaikaisratkaisuun. Niinkuin esimerkiksi kuistien lasituksiin ja "kasvihuoneisiin"





Viimevuotinen väliaikaishätäkasvihuone näytti tältä. Tuotekehityksenä siinä oli raudotusraudat estämässä palloleikkien aiheuttamat lasien tuhot

Isoin ja kaunein ikkuna on vanha belgialainen ikkuna jonka olen ostanut heräteostoksena kauan kauan sitten kasvihuoneilmiöstä Alapuitteet olivat aivan mädät, siispä mukaan ikkunaremonttikurssille uusimaan niitä.




Onnistuin kittejä irrottaessani rikkomaan yhden pikkuruuduista. Siispä Tiffanykurssille oppimaan miten ruudun saa vaihdettua


(tein kaikkea muutakin lystiä siellä, tosi hauskaa hommaa!)





No. Nyt oli ikkunoita, pihalla hyvä spotti ja mukavasti kierrätettyä puutavaraa. Eikun rakentamaan.



Oven tein Vermon kirpparilta ostetusta ikkunasta, muutamia ruutuja puuttui mutta hei, mähän osaan leikata lasia.


Rikoin väsyneenä laseja kiinnittäessä toisen pikkuruudun. Arvatkaa ottiko kaaliin.


Lopussa kiitos seisoo.
Kymmenvuotinen haihattelu on nyt valmis!
Tai no otsalaudat teen vielä Nalichniki tyyliin ja vähän pitää maalia sutia mutta käytössä se jo on!
Tänä keväänä pääsen ensimmäistä kertaa eläessäni nauttimaan oikeasta kasvi(kahvi)huoneesta.
Tomaatteja tietty, joitain kurkkuja ja sitten kaikkia heräteostoksia sinne kasvamaan.
Toivon saavani elämäni ensimmäisen kerran kunnon sadon lämpöä vaativilta kasveilta. Jee!




Tekstilauta on peräisin Bullseye sulatuslasien rahtilaatikosta eli aitoa kamaa ei mitään stencilillä tuputettua. tada tata daa, Im lovin it!
Kasvihuone on rakennettu kokonaan kierrätystavarasta. Uutena on hankittu vain ruuvit sekä yksi kattopaneli.


3.6.2016

Leikkimökin muuttumisleikki

Ensin pihalla tökötti ihan tavallinen vanha leikkimökki minkä katto oli ihan mätä.


eräänä keväisenä aamuna löysin purkuvasaran ja aloin hommiin.


Purin kaiken mikä oli huonoa. Paljoa ei jäänyt jäljelle.


Ajatus oli, että myös perheen hujopit vanhemmat mahtuisivat kahvikesteille ilman jäykkää kumartelua. Koko kattoa en halunnut nostaa taivaisiin, siispä tein kompromissin.


Hommia painettiin myös yövuorossa. Kattopelti saatiin ilmaiseksi oman talon kattorempan ylijäämä matskuna.


Assari alkoi hyppiä silmille ja maalasi lattian valkoiseksi vastalauseista huolimatta.



Alkuperäinen väri alkoi ottaa aivoon. Siispä alekorista vitosella "myrsky" sävyinen pellavaöljymaali ja sutimaan.
Kaikki puutavara on kierrätettyä, suurinosa saatuja. Esimerkiksi yläosan todella kauniit vanhat laudat on purettu mainoskuvauksissa olleesta lavasteesta. Sain myös ystävältä suuren määrän puuta heidän remontistaan ylijäämäisenä.
(Niistä on tähän mennessä rakennettu tämän lisäksi kanala, kasvihuone ja ulkoruokapöydän kansi <3 Niin ja paneloitu työhuone <3)


Tokihan leikkimökissä kattokruunu kuuluu olla. Se on dyykattu roskalavalta.


Lopputulos on paloasema, päiväkoti, koulu, avaruusalus, jne.


Ja kyllähän leikkimökillä täytyy mutakeittiö olla. Se sijoitettiin ulkopuolelle, niinkuin mökillä kesäkeittiö konsanaan.


Sisustuksena on dyykattu fatboy, pöytä, tuoli sekä tärkein kaikista, seinäpuhelin


Hauska projekti joka tuo iloa tuhannesti joka päivä.